Istun yksin parvekkeella, viereinen suihkulähde pulputtaa, aurinko paistaa ja käy pieni tuulenvire. On lämmintä. Viereisen ostoskeskuksen ilmastointi surisee hiljaa ja puut humisevat tuulessa. Ei kuulu autojen, rekkojen, ihmisten ei minkään tavallisen ääniä. Pulut kurnuttavat toisilleen naapurin parvekkeen katolla ja linnut kauempana juttelevat toisilleen. Töihinlähtöön on aikaa muutama tunti. Tämä on minun juhannukseni! -Ja aivan kaupungin ydinkeskustassa!- :)
Miten kaupunki voikaan olla näin kuollut! Ihanan rentouttavan hiljaista ja rauhallista! Tämä on hyvin erilainen juhannus kuin aikaisemmat. Ei liikenneruuhkissa istumista, ei ihmispaljoudessa olemista, ei tavaroiden ja eväiden pakkaamista ja miettimistä, ei minkäänlaista kiirettä! Vaan yksin omassa kodissa kaupungin keskustassa auringosta nauttien :) Kohta täytyykin mennä grillaamaan juhannusmakkaroita ja lähteä töihin!
Töihinmenokin on hieman erilaista. Autolla saa ajaa rauhassa kaupungin läpi. Muita autoja ei juuri näy ja liikennevalotkin on pois päältä, ovat ilmeisesti nekin juhannusta viettämässä! Eilen töihin mennessä poliisikin pysäytti minut. Epäili, että ainoa autoilija liikenteessä ei voi olla selvänä. Toivotteli naureskellen hyvät juhannukset kun olin puhaltanut ja kertonut mihin olen töihin menossa! :)
Joten HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE! :)
lauantai 23. kesäkuuta 2007
keskiviikko 20. kesäkuuta 2007
Häät ja pulikointia!
Viikonloppuna oltiin Oulussa serkkuni Ollin ja Tiinan häissä. Morsian ja sulhanen olivat oikein hienosti pukeutuneita ja sää suosi hääpäivää! Mutta kyllä huomasi, että oltiin pohjoisessa: ne hyttyset! Hyttysiä oli illalla aivan kauheasti ja ne oli vihaisia ja isoja, hui! Onneksi hyttysiä pääsi karkuun sisätiloihin!
Vietimme samalla koko viikonlopun Oulussa. Majoituimme Oulun kylpylähotelli Eedeniin ja siellä tuli pulikoitua ja syötyä hyvää ruokaa mahan täydeltä! Oli oikein virkistävä viikonloppu!
maanantai 11. kesäkuuta 2007
IIIK KALA!!!
Viikonloppuna oltiin Jukan vanhemmilla rakennuspuuhissa ja lauantaina ja sunnuntaina käytiin kalassa. Minä olin siis ensimmäistä kertaa virvelin kanssa veneessä huitomassa. Ennen olen Jukan mukana ollut, mutta itse en ole kalastanut kuin mato-ongella.
Ja myönnetään että kyllä oli mukavaa! Ai ai sitä jännitystä kun joku selvästi näykkii siiman toisessa päässä! Ja varsinkin sitten kun kala on jäänyt koukkuun kiinni ja kelaa kalaa veneen viereen, jännää :)
Tässä onkin sitten ensimmäisen kalareissuni tulos : Minun virveliini tarttui tuollainen hauen "vonkale", painoa oli ehkä juuri ja juuri kilon verran mutta kyllä sekin osasi taistella vastaan! Itse en kaloihin suostu koskemaan, joten Jukka saa tehdä muut hommat minä vaan kiskon ne veneen viereen :)

Sunnuntaina vielä käytiin päivällä narraamassa fisuja. Mikäs siinä oli veneessä loikoilla kun lämmintä yli 25 astetta ja aurinko paistoi! Kuvassa todiste, että olen ihan OIKEASTI saanut kalan! Tämä pikkuinen hauki oli kyllä aika rääpäle, mutta kala mikä kala :)

Seuraavaksi mennäänkin sitten varmaan hieman isompiin kalavesiin päiväntasaajalle, jossa kenties tapaamme HIEMAN näitä kaloja isompia kavereita :) Niin ja öitähän lähtöön on enää 65!!! Hui, nyt alkaa jo jännitys nousta :)

tiistai 5. kesäkuuta 2007
"Leikkiviikonloppu"
Perjantaista maanantaihin meillä oli pieni vieras kesälomamatkallaan. Kummityttömme Emmi oli siis meillä viettämässä mukavia ja lämpimiä kesäpäiviä. Ruoka ja uni maistui Emmille paremmin kuin hyvin ja päivät touhuttiin kaikenlaista. Yksi tärkeimmistä ajanvietteistä Emmille oli akvaario ja siellä uivat kalat. Niille oli kiva kerta toisensa jälkeen antaa ruokaa ja "silittää" lasin läpi. Akvaarion vieressä neiti olisikin voinut hihitellä varmaan koko päivän :)
Muutakin kuitenkin tehtiin kuin vain kaloja katseltiin. Insinööri-Jukka pääsi näyttämään taitojaan Emmille duplojen kanssa ja molemmat nauttivat rakentelusta.
Viikonloppu oli oikein lämmin, koko ajan noin 25 astetta ulkona ja meillä sisällä 28, joten paljon aikaa tuli vietettyä oman pihamme leikkarilla ja läheisessä Mäki-Matin perhepuistossa. Aaltoalvarissakin käytiin yhtenä iltana vesiliukumäissä, hurjissa aalloissa ja muuten vain polskuttelemassa.
Liukumäki oli Emmin suosikki myös ihan kuivalla maalla!
Ja kun on koko päivä touhuttu leikkarilla niin pitäähän kaverusten vähän herkkujakin saada :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)