perjantai 30. toukokuuta 2008

Paluu arkeen

Kuukauden ajan söimme riisiä, nuudeli ja tonnikalaa. Todella hyvää ruoka oli, mutta ai sitä hetkeä, kun Finnairin koneessa eteen tuotiin perunamuussia, lihapullia, ruisleipää ja Fazerin sinistä! Mikä voisikaan enää olla suomalaisempaa?

Kotiinpaluu alkoi siis vallan loistavasti! Helsinkiin päästessä aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli yli 20 astetta lämmintä! Ihanaa, ei tarvinnutkaan palella paljoa!Myönnetäköön, että muut täällä kulkevat t-paidoissa ja capreissa, mutta meillä on pitkät housut ja paidat päällä, on täällä kuitenkin sen verran viileää... Automatkalla kotiin ihmettelimme, että miten täällä voi olla näin vihreää? Joka paikka on ihanan vihreää, emme me tällaista vihreyttä muistaneet viime kesästä!

Seuraava ihana yllätys odotti kotona! Emme olleet nähneet pihaamme ja kotiympäristöä muuta kuin lumisena. Nyt pikkuisella pihallamme kasvoi monenmoista kasvia ja pihanlaittamissuunnitelmamme menivät uusiksi. Pihamme on niin kiva tällaisenaan, että mitään emme sille teekään!

Kaikkea ihastelua seurasi kuitenkin vähän ikävämpi yllätys. Aloimme purkaa matkalaukkuja. Yksi matkalaukuista oli mennyt täysin rikki lentokoneessa: pyörät vääntyneet ja todella kärsineen näköinen. Muista laukuista paljastui yllätyksiä. Kaikki laukkumme olivat saaneet todella kovaa kyytiä matkalla. Matkalaukuista löytyi hajonneita hejuvesiä ja rasvapurkkeja ja säpäleiksi menneitä tavaroita. Voitte varmaan kuvitella, millaista jälkeä hajonnut hajuvesi saa aikaan.... Kaikki vaatteet ja tavarat tuoksuvat VÄHÄN turhan voimakkaalle, joten kaikki mahdollinen pesuun! Ja osa vaatteista oli tietysti mennyt pilalle lilluttuaan hajuvedessä...

Suurinpiirtein kaikki tuli kuitenkin ehjänä Suomeen ja nyt olemme saaneet pehmeän paluun arkeen: Suoraan seuraavana päivänä töihin! :)

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Sukellussafari

Malediivit on yllätyksiä täynnä! Edellisessä postauksessa kerroin tulevasta sukellussafarista MY Fathimalla. No, satamassa selvisi, että menemmekin MY Sharifalle! Paatti kuin paatti ja ei muuta kuin matkaan!
Matkasuunnitelmakin muuttui matkan aikana. Pohjoiselta Male-atollilta suuntasimme eteläiselle Ari-atollille ja sieltä edelleen pohjoiselle Ari-atollille, josta taas takaisin tänne pohjoiselle Male-atollille. Sukelsimme kolme kertaa päivässä viitenä päivänä. Paljon erilaisia sukelluspaikkoja tuli nähtyä ja paljon myös uusia meren eläviä. Viikko oli kaikenkaikkiaan aivan mahtava! Aurinko paistoi koko ajan eikä tuulta ollut! Sukellusporukka oli myös todella hyvä!

Meritähti

Myrkyllinen leijonakala

Olimme myös kavereita harmaahaiden kanssa

Eräänä päivänä istuessamme pöydässä syömässä kapteeni huomasi lähistöllä paholaisrauskuja. Ei muuta kuin vaatteet äkkiä pois ja snorkkelit ja räpylät valmiiksi. Ruoka sai odottaa...

Myrkyllinen skorpionikala on mestarinaamioituja! Mitä paremmin kala osaa naamioitua, sitä myrkyllisempi se usein on. Skorpionikala ei kuitenkaan usein ole tappavan myrkyllinen.


Yhdellä sukelluksella saimme mukavan kaverin seuraksemme. Melkein kaksimetrinen Napoleon tuli poseeraamaan meille. Aika hurja kun vieressä on oman kokoinen KALA!!! Napoleon tunki itseään kiinni kameraan ja leikki meidän kanssa. Oli huikeaa silitellä kalaa :) Koko sukellus yhdellä Malediivien kuuluisimmista sukelluspaikoista kuluikin Napoleonin kanssa uiskennellessa :)


Yksi matkamme kohokohdista oli nähdä Valashai! Monet ihmiset matkustavat Malediiveille sukellussafarille ainoana tavoitteenaan nähdä valashai. Läheskään aina valashaita ei näe, joten me olimme onnekkaita kun saimme viettää ehkä minuutin valashain kanssa. Näkemämme valashai oli vasta vauva, mutta kokoa tällä vauvalla oli kuitenkin jo reilut 5 metriä! Täysikasvuiset valashait voivat olla 20 metrisiä! Pienen hetken saimme snorklata tämän jättiläisen kanssa kunnes se katosi meren syvyyksiin! Kokemus oli kyllä unohtumaton!!!

Niin se aurinko laski safarillakin. Erään kauniin auringonlaskun saimme katsella autiolta saarelta, jossa olimme illallisella! :)

lauantai 17. toukokuuta 2008

MY Fathima

Suunnitelmat saattavat täällä maailman kolkassa muuttua nopeastikin. Suunnitelmissa oli jotain aivan muuta kuin alla olevan kuvan laiva!

Eräs ystävä järjesti meille mahdollisuuden lähteä viikon sukellussafarille! Tällainen mahdollisuus ei voi osua kohdalle kuin kerran elämässä, joten tartuimme tilaisuuteen!

Seuraavan viikon vietämme siis MY Fathimalla, jolla matkaamme muutamalle kauempana olevalle atollille! Reittisuunnitelmat eivät vielä ole selviä, koska ne riippuvat paljon säistä. Matkan tavoitteena on kuitenkin nähdä peruskalojen lisäksi paholaisrauskuja, harmaahaita ja valashai! Matkan sisältö on siis sukellusta, sukellusta ja sukellusta. Tavoitteena on tehdä 3 sukellusta päivässä, jos vain deco-ajat antavat periksi! Aivan mahtavaa päästä ison sukellusporukan kanssa sukeltelemaan uusiin upeisiin maisemiin. Sukellussafari kun on kyseessä, niin todennäköisesti kaikki muut matkalaiset ovat myös yhtä hurahtaneita vedenalaiseen maailmaan kuin me! Ensi viikko siis vierähtää veden alla saksalaisten ja englantilaisten kanssa! :)

Keyodhoo

Aamulla pikaveneen kyytiin ja nokka kohti Vaavu-atollia, Keyodhoon saarta. Pääsimme käymään mahtavalla Keyodhoon saarella. Saari on todella pieni, vain pari sataa metriä pitkä, vaikka paikallisten mielestä se on iso... Keyodhoo on siis paikallinen saari ja jokseenkin alkeellinen. Hurjasti parannusta on kuitenkin meidän viime käynnin jälkeen tapahtunut! Uusia taloja on rakennettu tsunamin tuhoamien tilalle ja saarelle on saatu uusia tiloja saarelaisten yhteiskäyttöön. Osallistuimme myös erään kurssin loppujuhlaan. Oli varsin mielenkiintoista kuunnella dhivehin kielisiä puheita reilun tunnin ajan...

Leikkimökki

Olisimme mielellämme jääneet saarelle pidemmäksikin aikaa, kuten oli suunniteltu, mutta tällä kertaa jätimme Samin, Annen ja Niksun Keyodhoolle ja suuntasimme itse takaisin Maleen. Niin se elämä vaan voi yllättää täällä Malediiveilla ja suunnitelmat mennä hetkessä uusiksi...! :)

Paluumatka Maleen oli aika pomppuinen. Avomeren puolella oli aika hurjia aaltoja ja meno oli kuin hyvässä vuoristoradassa.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Kutinarasva

Ihanat 3 viikkoa vanhat hiekkakärpästen puremat ajoivat minut tänään apteekkiostoksille, josta hain kutinarasvaa. Täällä ei tunneta erikseen hydrokortisonirasvoja tai muita, vaan ne on kutinarasvoja.Nyt nimityksen syykin on selvä. Tämä kutinarasva kun sisältää steroideja, antibiootteja ja sienilääkettä. Kaikki mahdolliset kutinat hoituvat siis samalla rasvalla, kätevää!
Nyt vain testaamaan miten tämä kutinarasva tepsii tulehtuneisiin hiekkakärpästen puremiin :)

torstai 15. toukokuuta 2008

Ei tippa tapa ja Maleen huku :)

Ravintolasta poistuminen voi täällä olla eksoottinen kokemus. Ruokailun aikana paikalle sattui sadekuuro ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Ravintolasta lähdettiinkin kahlaamaan kaupungin halki...
Videon tästä voi katsoa Valppaiden blogista osoitteesta: www.familyvalpas.blogspot.comOnneksi täällä kuljetaan varvastossuilla niin pieni kastuminen ei haittaa. Nahkakenkien kuivattaminen voisi olla vähän turhan työlästä.

Vettä oli Malen kaduilla 15-20 senttiä. Autot ja skootterit suhahtelivat vain vesimassan läpi. Kyllä paikallisillakin näytti olevan hauskaa vedessä rämpiessä.

Mitäköhän kaikkea viemäreistä nousi tuonne kaduille, jossa sitä kahlattiin...
Noh, kotiin päästiin jokseenkin muuten kuivana, mitä nyt jalat polviin asti oli märkänä :)

Joulu joka päivä!

Tämänpäiväinen kulttuurikierroksemme kohdistui postiin. Postin lähettäminen ja vastaanottaminen ei ole aivan yksinkertaisinta puuhaa. Kolmen (eri puolilla saarta) postitoimiston jälkeen saimme lähetettyä postit sekä saimme tänne lähetetyt kirjeet.

Kyllä ihmetyksemme oli suuri, kun Anne sai postista viime vuoden joululehdet! Anne oli lehtiä odotellut joulun aikoihin ja luopunut jo toivosta, kun helmikuussa lehdistä tuli jo karhukirjekin, eikä lehtiä vain kuulunut, kunnes tänään joulu saapui myös Malediiveille!!!
Ei muuta kuin lehdet avaamattomina joulutavaroiden joukkoon odottamaan seuraavaa joulua, jolloin saa varmasti "tuoreet" joululehdet!
Onneksi täällä on jo totuttu postin välillä hieman hitaamman puoleiseen toimintaan...

tiistai 13. toukokuuta 2008

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Meduusan isku

Eilen hylkysukelluksen alussa minua poltti meduusa! Kauhea kirvely ja polte kasvoissa sukelluksen alussa. Auts auts auts! Olin kuitenkin niin innoissani hylylle pääsystä, että kirvely unohtui ja helpottikin pian. En edes Jukalle muistanut vedessä mitään viestittää. Nyt minulla on kuitenkin komea meduusan polttojälki kasvoissa suun oikealla puolella! Toivottavasti jälki lähtee pian pois! Nyt olenkin "merkattu sukeltaja"! :)

M/S Victory

Eilen pääsimme sukeltamaan M/S Victoryn hylyllä. M/S Victory upposi Malen edustalle 1981 kapteenin ajettua humalassa lentokenttäsaarta päin! Laiva oli 88 metrinen Singaporesta Maleen matkalla ollut rahtilaiva. Nyt hylky makaa 30-50 metrin syvyydessä. Hylylle ei usein pääse sukeltamaan vaikeiden sukellusolosuhteiden takia. Nyt kuitenkin meillä oli mahdollisuus sinne päästä! Tämän sukelluksen jälkeen olimme ikionnellisia, että kävimme AOWD-kurssin, koska ilman sitä tällaiset paikat jäisivät näkemättä!!!

Kun laivan masto alkoi 15 metrin syvyydestä hahmottua, näky oli upea. Jättiläismäinen valtamerialus silmien edessä.
Ida ruuman suulla. Ruumasta löytyy vielä viinipulloja, pelinappuloita, kasettisoittimia, kasetteja, hiekkasäkkejä jne. Oli jännittävää tutkia näitä kohta 30 vuotta meren pohjassa olleita esineitä! ...Oli niin mielenkiintoista, että Idan syvyysrajat vähän hmmm... humpsahtivat...


Laivan komentosilta. Siellä se kapteeni on tätä laivaa ohjannut. Oli aika aavemainen tunnelma!!!

lauantai 10. toukokuuta 2008

Delfiinejä

Tämänpäiväisten sukellusten välillä meitä odotti jymy-yllätys pinnalla! Olimme vaihtamassa sukelluspaikkaa, kun yhtäkkiä vedessä alkoi näkyä omituisia eviä. Haita, valaita, delfiinejä???

Edessämme näkyi useita delfiineitä! Eikä mitä tahansa delfiineitä vaan yksiä maailman suurimmista delfiineistä! Lajia emme tarkalleen tiedä (tai olla ehditty selvittämään), mutta paikalliset sanoivat näitä valasdelfiineiksi! Ja syystäkin: näillä kavereilla oli kokoa melkein 10 metriä!!! Kyllä Särkänniemen serkut kalpenevat näiden rinnalla! Näitä suuria delfiineitä ei edes paikalliset näe kovin usein, koska ne ovat niin arkoja ja yleensä häipyvät paikalta ihmisten huomatessa ne. Joten olimme todella onnekkaita, että saimme seurata näiden jättien auringonottoa piiitkän aikaa! Muutama jättiläinen tuli jopa pyörimään veneemme viereen, joten näky oli uskomaton!
Pian veneen vieressä uiskenteli myös niitä tavallisempia delfiineitä eli pullonokkadelfiineitä! Kun taputimme ja vihelsimme veneestä niin parvi innostui kilpauintiin veneemme kanssa! Näimme myös mahtavia hyppyjä ja spiraaleita ilmassa! Mikäs sen mukavampaa kuin kahden mahtavan sukelluksen välissä seurata satojen delfiinien hyppynäytöksiä!

torstai 8. toukokuuta 2008

Outo kauppa!

Malediivilaiset kaupat ovat näkemisen arvoisia paikkoja. Erilaisista kaupoista on tulossa postaus myöhemmin. Me suomalaiset kuitenkin kummastelemme kovasti kauppojen touhua, täällä kun tuntuu olevan välillä järjen käyttö kiellettyä :)

Paikallisessa supermarketissa (joka ei siis ole suomalaisten pientenkään ruokakauppojen kokoinen) kassa-touhu on erikoista. Kassat on sijoiteltu kaikki vieri viereen. Ihmiset rynnivät kyynerpäätaktiikalla kassalle ja sitten rynnivät kassojen toiselle puolelle ihmismassan läpi hakemaan ostoksiaan. Miksi kassojen välissä ei voi olla välejä? ehkä se olisi tällöin liian yksinkertaista!

Toinen suuri kummastuksen aihe on ostosten pakkaus! Myyjät pakkaavat ostokset. Pakkaus saattaa kuitenkin tapahtua niin, että pieneen muovipussiin myyjä laittaa suklaapatukan ja shampoon, seuraavaan pikkupussiin sipsipussin ja nuudelipaketin jne. Aina muutama tuote yhteen pussiin ja lopulta nämä kaikki pikkupussit yhteen isoon pussiin!!! Hyvällä tuurilla voit kotonasi ottaa yhdestä kauppakassista 7 pientä pussia ja etsiä niistä kaikista mars-patukan! Kuinka mukavaa kun saa avata pusseja kuin joululahjoja :) Joskus taas yhteen isoon kassiin päätyy vain muutama leipäpussi pohjalle ja saat kantaa kotiin 5 isoa kassia, kun "suomalaisella pakkaussysteemillä" kaikki olisi mahtuneet yhteen kassiin!!!
No, outo maa oudot tavat :)

Kaupan kassalla Anne 158 cm pitkä saattaa tuntea olonsa isoksi, kun vieressä on paikallinen aikuinen, joka on puolta pienempi ja painaa ehkä vähän yli 20 kiloa! Meikäläiset eivät meinaa mahtua paikallisten kirppujen kanssa edes samaan kuvaan... :)

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Etelän hetelmiä

Täällä sitä maistellaan mitä erikoisempia etelän hetelmiä. Kaikista hedelmistä ei aina edes tiedä, onko ne hedelmiä vai mitä ja onko ne edes syötäviä! Kaikki tähän asti suuhun menneet ovat olleet syötäviä, vaikka maku voi ollakin hieman turhan eksoottinen!


Ananas, mango, rambutan (nuo karvaiset kaverit) ja dragon fruit (tuo punainen möhkö jolle ei taida suomen kielessä olla edes nimeä...)

Dragon fruit on avattuna aika mielenkiintoisen näköinen. Maku sen sijaan on vielä erikoisempi, kuin söisi raakaa perunaa, johon on heitetty kiiwin siemeniä. Pelkästää aika järkyn makuista, mutta hedelmäsalaatissa tekee kauppaansa!

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Niksipirkka

Kun vettä sataa kaatamalla, kannattaa kuitenkin hiukset suojata sateelta muovipussilla!
Malelainen liikenneruuhka: Rynnikää rynnikää, kyllä sieltä joku ohi pääsee! (poliisien johtama vankikuljetus voitti!)
Pikkujollalla satama-altaassa seilailu lisää jännitystä elämään :)

Rakennustöitä noin seitsemännessä kerroksessa, turvallisuus ennen kaikkea!

Mureenaa on hyvä silitellä! Toisaalta se voi kyllä purra koko käden irti! (Kauhistuneille tiedoksi: kumpikaan meistä EI ole silittänyt, eikä aiokaan silitellä mureenoja!)

Hy hy hy hylkysukellusta!

Nonniin...olemme onnistuneesti suorittaneet AOWD eli Advanced Open Water Diver kurssin Kuredulla.
Kurssiin kuului kuusi sukellusta joita olivat navigaatiosukellus, syväsukellus, nosteen huippuhallinta sukellus, virtasukellus, yösukellus ja tietysti hylkysukellus! Jos nuo kaikki oppimamme taidot siis yhdistää, voimme sukeltaa virtaavassa vedessä yöllä kompassilla 30 metrin syvyydessä hylyllä! :) Tämän kurssin myötä meillä on siis lupa sukeltaa parin kanssa 30 metriin asti entisen 18 metrin sijaan!
Kuvia kurssin muilta sukelluksilta ei voinut ottaa pohjassa tapahtuneiden koulutuksien takia. Mutta hylkysukellus oli pinnan alla puhdasta nautiskelua, kun oli teoriat läpäisty pinnalla. Näin ollen otin myös kameran mukaan reissuun. Matkustimme tunnin verran Dhonilla (paikallinen vene) paikkaan jossa oli uponneena kaksi noin 40 metristä tonnikalan pyyntialusta vuodelta 1981. Toinen hylyistä makasi pohjassa 30 metrin syvyydessä kyljellään ja toinen riuttaa vasten pystyssä ulottuen noin 6 metriä pinnan yläpuolelle. Osa kuvista on kuvattu noin 30 metrin syvyydessä! :)
Noin 28 vuotta meren pohjassa olleet hylyt ovat erittäin hyvä kasvualusta koralleille ja niitä siellä myös riitti. Myös kalat pitävät hylyistä niiden tarjoamien piilopaikkojen ansiosta.

Turtlen metsästystä :)

Olimme snorklailemassa Kuredun kotiriutalla ja kun olimme tulossa takaisin möksällemme törmäsimme tähän ISOON kilpikonnaan! Ida sitä sitten "jahtaili" ja jukka napsi kuvia innoissaan!

Iiik ROTTIA!

Kuredulla terassillamme vieraili jonkinmoinen siimahäntä, joka halusi maistella suomalaisen miehen hikistä kenkää!!!
Jukan kengät saivat siis terävistä hampaista! Toivottavasti kenkä oli sentään rotalle maukas :) Aika paljon se oikean jalan kenkää ehti maistella, mutta tulikohan massu täyteen kenkäateriasta?!? :)

Kuredu


Viimeiset neljä vuorokautta ollaan vietetty mahtavalla Kuredun turistisaarella. Lentotaksilla sinne ja takaisin ja välissä käytännössä pelkkää sukellusta, huh!
Kuredulla saimme nauttia mahtavista ruoista ja jatkuvasta auringonpaisteesta! Säät todella suosivat meidän reissua! Ja kun turistisaarella oltiin, niin siellä sai olla hihattomissa paidoissa ja minihameissa :) Hauskaa oli, kun monet työntekijät muistivat meidät viime vuotiselta matkalta :)