sunnuntai 17. elokuuta 2008

Kalassa 20 vuotta

Lohiluoto päijänteen tehinselällä

Jarno tuli vierailulle meille Jyväskylään ja ajattelimme (Jukka ja Jarno) kerrankin repäistä ja lähteä huonosta sääennusteesta huolimatta Sysmään mökille kalaan. Kävimme lauantaina heti mökille tullessamme vetämässä uistinta noin 4 tuntia Tehinselällä, mutta saalis jäi isoista vesistä huolimatta kahteen ahveneeseen ja noin kiloiseen haukeen. Sääkin suosi ennusteesta huolimatta ihan mukavalla vain parin pienen kuuron raikastamalla ilmalla. Illalla kävimme vielä vetäisemässä ns. mökkivesissä yökuhaa kymmenen jälkeen. Uistelimme noin 3 tuntia ja rantaan ajovalojen voimin tullessamme mukanamme oli tyhjät kädet ja yksi pois päästetty kiloinen hauki mielessä.

No huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet joten toivottavasti saaliskin sen mukainen.

Sunnuntaina päätimme lähteä "varmoille" ottipaikoille Paimenselälle. Alkuun keli oli hieman sateinen, mutta tuulta ei tällä kertaa juuri ollut suojaisan paikan takia. Alkuun näytti että eilinen
tahti jatkuu eli kiloista haukea tulee, ei muuta. Pari tuntia vedettyämme vapa taipui mutkalle ja toivoimme että joko nyt jotain muuta kuin haukea. Sieltä tulikin sitten hieman alle kiloinen kuha. Tästä olimme jo tyytyväisiä päijänteen yleistä saalisantia ajatellen. Teimme jälleen kierroksen Paimenselällä ja tulimme sen alapäähän takaisin kääntymistä varten. Kun olimme juuri selvinneet ehjin nahoin 5 metrin matalikosta jota ei kartassa ollut, niin noin 1,5 kilon hauki nappasin kiinni "veturiin". Haukea veneen viereen vedettyämme emme olleet juuri tarkkailleet mihin selällä olimme matkalla joten päädyimme taas matalikkoon. Tällä kertaa syvyyttä oli enään 4 metriä. Samassa myös hauki potkaisi veneen vieressä siten että "veturin" jälkeisen uistimen siima meni hauen suuhun ja katkesi päästäen juuri ostetun "karikon" karkuteilleen. Heti tämän jälkeen kolahti toisen vavan "veturi" pohjaan tuohon 4 metrin matalikkoon. Irroitus yritys päättyi huonosti kun uusi siima yllättikin heikkoudellaan ja katkesi jättäen kaksi uistinta pohjaan. Tämä jos mikä otti päähän. Ajattelimme kuitenkin että vetäistään nyt vielä yksi kierros kun aurinkokin alkoi paistaa pilvien lomasta. Tämä kannatti sillä kohta nappasikin jo kunnolla ja vapa meni mutkalle. Rupesimme kelaamaan kalaa ylös ja samassa toinenkin vapa taipui mutkalle mutta tällä kertaa tavalla jota emme olleetkaan koskaan nähty. Vilkaisin taakse ja näky oli uskomaton kun JÄRVILOHI hyppäsi toista metriä korkean hypyn kahdesti. Tulos tosin oli se että lohi hyppäsi samalla myös tämän toisen siiman yli jossa myös oli kala kiinni. Päätin uhrata tämän tuntemattoman kalan ja otin Jarnolta vavan ja pujotin sen toisen eli lohivavan alta sillä tuloksella että siima löystyi ja kala pääsi irti. No 20 vuoden päijännekalastuksen kruunu järvilohi oli edelleen kiinni joka olikin tarkoitus. Sen väsyttäminen oli jotain taivaallista jota tosiaan harvoin kokee päijänteellä. Kun saimme monien hyppyjen ja syöksyjen jälkeen lohen veneeseen tunne oli sanoin kuvaamattoman sähköinen. Pulssi hakkasi ja silmät eivät voineet uskoa näkemäänsä kun vajaa 2 kiloinen ja 52 senttinen järvilohi makasi haavissa! :) Nyt ei enään pohjaan jääneet uistimet harmittaneet :)
Järvilohi nappasi 7cm oranssiselkäiseen/kultakylkiseen Tail Dancer:iin noin 10 metrin päästä veeneestä potkurivirrasta. JIHUU :)

1 kommentti:

Anne kirjoitti...

Kalamiehelle terkkuja et hei, voisit laittaa vielä pari kalakuvaa viime toukokuultakin? Ei haittais varmaan mitään? Hehee, sanovat he, jotka kohta toivottavasti ehtivät myös pinnan alle. Ehkä...